Olkkolasta lähtevän retkeilypolun yhteydessä kulkee Raitalan taidepolku. Taidepolkuhanke toteutettiin osana Europaeukselle omistettua ympäristötaide- ja liikuntapuistoa, jonka puuhamiehenä toimii Savitaipaleen vapaa-ajan asukkaisiin lukeutuva Ilkka Huovio. 

Taidepolun varrelle on sijoitettu kymmenen luontoon sulautuvaa taideproduktiota, jotka on toteuttanut Lapin yliopiston eläkkeellä oleva hallintojohtaja, kanslianeuvos Juhani Lillberg. Taideteoksillaan Lillberg haluaa rohkaista ihmisiä liikkumaan luonnossa ja harrastamaan omatoimisesti taidetta. Lillberg myös kannustaa kuntalaisia ja vapaa-ajan asukkaita jatkamaan taidepolun rakentamista.

Taidepolun uudet opasteet

Taidepolulle opastavat uudet viitat on asennettu. Olkkolanhovin parkkipaikalta lähtien on opasviitat taidepolun alkuun ja taidepolun lopussa ns. Pöksänlahdentien kohdalta on puolestaan opastus takaisin Olkkolaan. Polkua voi siis patikoida joko Olkkolasta lähtien tai Pöksänlahdentieltä Olkkolaan päin.

Kuvia uusista opasteista

Olkkolantie 2