Kiinnostavatko ja innostavatko yllämainitut työt sinua? Haluaisitko selvittää mahdollisuuksiasi ryhtyä yrittäjäksi? Työelämä on nyt murroksessa ja yhä useampi valitsee tämän tien. Tutkimusten mukaan toimivan yrityksen jatkaminen on kolme kertaa turvallisempaa kuin uuden perustaminen. Voit silti rakentaa uutta vanhan pohjalle ja kehittää toimintaa haluamaasi suuntaan. Trendit muovaavat työmarkkinoita, syntyy uusia työnteon tapoja. Haluaisitko sinä luoda omasi?

Verkostoituminen on yrittäjälle elintärkeää. Arvossaan se on erityisesti pienellä paikkakunnalla, ja erityisesti silloin kun toimintaympäristö on vieras ja kontakteja lähtökohtaisesti vähän. Meiltä löydät tulevaisuuden työnteon paikan, jossa yhteenkuuluvuus ja me-henki lisäävät myönteisiä tunteita ja toiveikkuutta. Yritystalomme kohtaamisissa etätyöläiset ja eri alojen ammattilaiset saavat tukea toisiltaan. Satunnaisissa kohtaamisissa voi syntyä myös työtilaisuuksia, uusia verkostoja - jopa innovaatioita.


Suuntaamme katseemme tulevaisuuteen. Lokakuussa 2015 päättyneen Elinvoimainen kuntakeskus -hankkeen tuloksina neuvottelemme jatkotoimenpiteistä, UUDESTA ALUSTA liki 20 eri alojen yritystoimintaa suunnittelevien kanssa.  Jatkamme kehittämistyötä nyt uudella liikuntaan, hyvinvointiin ja matkailuun keskittyvällä LIIKU-hankkeella. 

Tuloksellinen elinkeinotyömme on esillä myös KunTeko 2020 -sivustolla.

Meillä Savitaipaleella on sekä UUSI ALKU-verkosto että  toimivia yrityksiä, jotka tarvitsevat jatkajia. Jos haluat tietää mitä mahdollisuuksia voimme tarjota sinulle,  jätä yhteystietosi alla olevalla lomakkeella. Otamme sinuun yhteyttä pikimmiten.
 

Olen kiinnostunut *